Hallitus, astu ulos kabinetistasi

– Hyvällä hallituksella on valmiudet keskustella yrityksen perustehtävästä ja olemassaolon tarkoituksesta. On kyettävä puhumaan myös vastuullisuudesta. Käsillämme on ekologinen ja inhimillinen kriisi, jota yritykset eivät voi sivuuttaa, Kirsi Piha sanoo.

– Yrityksen perustamista suunnitteleville sanon aina, että hankkikaa kunnon hallitus. Sellainen hallitus, jossa on jäseniä erilaisilla taustoilla ja jotka uskaltavat olla keskenään eri mieltä, Hallituspaikka-tapahtumassa marraskuussa Tampereella puhuva Kirsi Piha sanoo.
– Koko organisaatiolle on palkitsevaa, ettei hallitus ole pelkkä nimiluettelo vaan aidosti vuorovaikutteinen voima ja toiminnan motivaattori.
Pihan mukaan hallituksessa tarvitaan ennen kaikkea ihmisiä, jotka ymmärtävät maailman nopeaa muutosta. Näiden näkijöiden arvo korostuu, kun hallitus keskittyy yhteen tärkeimmistä tehtävistään, yrityksen strategian tekemiseen yhdessä johdon kanssa.
– Perinteisestihän strategiaa on työstetty pitkän kaavan kautta ajatuksella, että sitä noudatetaan vuosia eteenpäin. Sitten strategia jalkautetaan.
– Nopeiden muutosten maailmassa prosessi ei voi olla samanlainen. Strategiaa on voitava ketterästi muuttaa ja muokata. Se voidaan jopa hylätä. Siksi strategiaa on tehtävä vuorovaikutuksessa organisaation kanssa. Organisaatio, joka yhteisten keskustelujen tuloksena tietää, minne ollaan menossa, miksi ja millä tavoin, kantaa todellista muutosvoimaa. Tähän ei mekaaninen jalkauttaminen pysty koskaan.
Kirsi Piha on tyytyväinen, että hallituksen roolista ja toimintatavoista on vihdoin ryhdytty keskustelemaan.
– Hallitustyötä on tähän asti sävyttänyt muodollisuus, ehkä hallitukset ovat olleet liian hiljaisia ja samanmielisiä. Meidän suomalaisten pitäisi kai harjoitella konfliktointia ja vastakkaisten mielipiteiden esittämistä, jotta haastaisimme toisiamme eteenpäin vievällä tavalla – siitäkin huolimatta, että se tuottaa välillä epämukavan olon.
Kaisa Hietalan valinta öljyjätti Exxon Mobilin hallitukseen on Kirsi Pihan mielestä hyvä esimerkki siitä, kuinka bisneksen ytimeen otettiin rohkeasti uudenlaista ajattelua.
– Valtavirrasta poikkeava ajattelu voi joissakin tapauksissa jopa pelastaa bisneksen, hän uskoo.

Hankkikaa jäseniä ulkopuolelta
Perustaessaan viestintätoimisto Ellun Kanat vuonna 2008 Kirsi Piha ei tinkinyt hallituksen kokoonpanosta. Tänään hän sanoo, että Ellun Kanojen menestyminen on ollut ihmisten, vuorovaikutteisen kulttuurin ja ehdottomasti myös hyvien hallitusten ansiota.
– Olen tähdentänyt uusille yrittäjille, ettei omaa puolisoa kannata roikottaa mukana hallituksessa. Hankkikaa ulkopuolisia jäseniä. Heidän ei tarvitse olla superhallitusammattilaisia, vaan ihmisiä, joilla on yritykselle aidosti annettavaa ja perspektiiviä asioihin.
Kirsi Pihalla on ollut useita hallituspaikkoja, mutta vuosi sitten hän päätti jättäytyä pois muista paitsi Ellun Kanojen hallituksesta.
– Vaikka hallituksen on keskityttävä tulossa oleviin asioihin, sen kuuluu katsoa myös taaksepäin. Kaltaiselleni nopeasti innostuvalle ihmiselle menneen tarkastelu on vähän vaivalloista. Never say never, mutta luulen, että olen parhaimmillani toisenlaisissa tehtävissä.

Hallituspaikka
30.11.2022 Tampere
Hallitustyön ravistelu – Miten menestyä kiihtyvän muutoksen maailmassa?

Keynote-puhujana Kirsi Piha

Lue lisää www.hallituspaikka.fi

Teksti Päivi Eskelinen