”Jokainen hallituksessa ansaitsee tulla kuulluksi”

Leena Niemistö sanoo, että puheenjohtajan on työskenneltävä voittaakseen hallituksensa luottamuksen. – Se tehdään keskustelemalla ja kuuntelemalla ja – kuten kaikessa johtamisessa –arvostavalla asenteella, hän sanoo.

Hallitusammattilainen, kasvuyhtiösijoittaja ja terveysjätti Pihlajalinnan pääomistajiin kuuluva Leena Niemistö kertoo seuraavansa ajan ilmiöitä hyvillä mielin.
– Monet asiat, joita olen itse edistänyt ja pitänyt tärkeinä jo 40 vuotta sitten, ovat voittavia juuri nyt, hän sanoo ja viittaa osallisuuteen, monimuotoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Niiden tavoitteleminen on tärkeää myös hallituksissa.
– Tahdon myös, että päätöksiä tehtäessä jokainen hallituksen jäsen tulee kuulluksi ja löydämme ratkaisut, joihin kaikki voivat sitoutua.
Leena Niemistö on koulutukseltaan fysiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Hänen ammatillisella urallaan merkittävä vuosi oli 2003, kun hän aloitti lääkärikeskus Dextran toimitusjohtajana. Sen myötä kuvaan tulivat terveyspalvelualan edunvalvonta- ja hallitustehtävät.

–Vuonna 2007 minua pyydettiin Ilmarisen hallitukseen. Se oli ensimmäinen hallituspaikka, joka ei liittynyt suoraan omaan alaani, vaikka edustin toki myös terveysalaa ja perheyrittäjyyttä.
Verkostot kasvoivat ja laajenivat. Leena Niemistö muistaa yhtenä taitekohtana vuoden 2009, kun Dextra voitti Suomen laatupalkinnon ensimmäisenä terveydenhuollon toimijana. Samana vuonna Niemistö palkittiin Veuve Clicquot Business Woman -tittelillä. Huomionosoitukset toivat paljon näkyvyyttä ja yhteydenottoja.
Dextrasta tuli osa Pihlajalinnaa vuonna 2012, ja seuraavat vuodet sitoivat Niemistön tiiviisti operatiivisiin tehtäviin. Hän vastasi varatoimitusjohtajana yhtiön yksityisrahoitteisesta terveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta.
– Kasvoimme noin 40 miljoonasta 400 miljoonaan, ja vuonna 2015 listauduimme pörssiin. Se oli kovaa juoksua, hän naurahtaa.

HHJ vahvisti perusosaamista
Leena Niemistön hallitusammattilaisen ura alkoi varsinaisesti vuonna 2016, kun hän jätti operatiiviset tehtävät ja siirtyi Pihlajalinnan hallituksen varapuheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän on ollut näihin päiviin asti.
Hän on lisäksi Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallituksen puheenjohtaja, Suomen Messut Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja sekä Raisio Oyj:n, Yliopiston Apteekin ja Maanpuolustuskurssiyhdistyksen hallitusten jäsen. Kasvuyhtiösijoittajana hän on mm. Nexstimin, Nightingale Healthin, Vapauden hallituksen puheenjohtaja ja Digital Workforce Services Oyj:n hallituksen jäsen.
Siirtyminen hallitusammattilaiseksi sujui luontevasti.
– Sanotaan näin, että olen ollut monessa asiassa oman tien kulkija. Olen oppinut paljon itsenäisesti, lukemalla ja kokemalla. Kävin aikoinaan myös Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssin, ja se olikin oikein hyvä peruskoulutus.
Niemistö sanoo, että toimitusjohtajan työ kouluttaa osaltaan hallitustehtäviin. Hallituksen johtamisessa noudatetaan pitkälti samoja pelisääntöjä kuin johtoryhmän johtamisessa. Vain perspektiivi on hieman erilainen.
– Kun hallituksen pääfokus tulee ehdottomasti olla strategisella tasolla, johtoryhmän pelikenttä on laajempi sisältäen sekä strategian valmistelun että sen toimeenpanon. Hallituksen puheenjohtajan on osattava ohjata hallituksen työskentelyä tehokkaasti siten, että strategiset kysymykset ja valinnat saavat niille kuuluvan painoarvon.

”Älä oleta, ota selvää”
Niemistö kertoo miettineensä puheenjohtajana paljonkin luottamuksen merkitystä.
– Kaikki on vain niin paljon helpompaa, kun hallitustyötä leimaa luottamus kaikkien osapuolten kesken. Puheenjohtajalla täytyy olla riittävän vahva mandaatti, ja hänen on saatava aidosti johtaa hallitustaan. Hän on henkilö, joka viestii toimitusjohtajalle. Kaikenlainen ohijohtaminen syö puheenjohtajan mahdollisuuksia onnistua tehtävässään.
Jotta puheenjohtaja saisi kaikki soittamaan yhteistä säveltä, Niemistö neuvoo tutustumaan hallituksen jäseniin huolellisesti.
– Olettamusten sijaan ottakaa selvää hallitusjäsenten osaamisesta ja kokemuksesta, keskustelkaa, tutustukaa. Kokouksissa olkaa tasapuolisia, jotta hiljaisemmat jäsenet eivät passivoidu ja lannistu.
Jäsenten osaamiseen perehtyminen kannattaa, sillä osaamisista on todennäköisesti hyötyä myös yhtiön johtoryhmälle.
– Olemme tehneet yhteistyötä hallituksen ja operatiivisen johdon kesken hyvällä menestyksellä esimerkiksi Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa, Pihlajalinnassa ja Nexstimissä.

Toimitusjohtajan tuki ja sparraaja
Hallituksen puheenjohtajana Leena Niemistö kuvaa itseään toimitusjohtajan sparraajaksi ja tueksi ja kertoo toimivansa tulkkina toimitusjohtajan ja hallituksen keskinäisessä suhteessa.
– Pyrin luomaan kokouksiin turvallisen ja keskustelevan ilmapiirin. Johtamissani hallitusten kokouksissa toisaalta keskustellaan vapautuneesti onnistumisista iloiten, toisaalta työtä tehdään sitoutuneesti ja tehokkaasti pyrkimällä perusteltuihin johtopäätöksiin.
Naisia Niemistö haluaisi nähdä hallituksissa nykyistä enemmän.
– Kun naisten määrästä ja naiskiintiöstä alettiin aikoinaan puhua, asetuin kiintiöitä vastaan. Uskoin, että naisten määrä lisääntyy itsekseen ajan mittaan. Ehkä joudun pyörtämään kannastani. Asia ei taida edistyä muutoin kuin sääntelyn kautta varsinkin pienemmissä yhtiöissä.
Leena Niemistö toivoo, etteivät naiset kätkisi osaamistaan.
– Kun sitten pyyntö tai tarjous tulee, sanokaa rohkeasti kyllä.
– Harvoin on niin, että ensimmäinen tarjottu hallituspaikka vastaa odotuksia täydellisesti. Kannattaa edetä askel askeleelta ja hankkia kokemusta ensiksi vähän pienemmistä yhtiöistä.

Sitoudu ja väisty ajoissa
Leena Niemistön kausi useassa hallituksessa on päättymässä ensi keväänä.
– On hyvä, että hallitusjäsenyyksissä on kaudet, se on yhteisölle hyvä asia. Hallitukseen on sitouduttava, mutta on osattava myös väistyä.
Terveysalan lisäksi Niemistön sydän on sykkinyt aina vahvasti musiikille, oopperalle ja baletille.
– Koko lapsuuden ja nuoruuden ja vielä opiskeluaikanikin vietin pitkälti musiikin parissa, soitin klarinettia, ja olen ollut oopperan ja baletin suurkuluttaja kaksikymppisestä asti. Siksi myös kulttuurialan hallituspaikat ovat olleet minulle mieluisia, vaikka olen aina hallitukseen lupautuessani tehnyt työtä täydellä sydämellä, olipa ala mikä vain.
Niemistö arvelee, että hän vähentää hallitustehtäviä ensi kevään jälkeen.
– Sellaiset hallitukset kuitenkin kiinnostavat, joissa minulla on sekä annettavaa että opittavaa.

​​​​​​​Teksti Päivi Eskelinen

Leena Niemistön kokemuksia ja oppeja kuullaan Hallituspaikka 2024 -tapahtumassa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 7.11.2024. Tilaisuuden muut key note -puhujat ovat Katri Saarikivi, Alex Nieminen ja Timo Ahopelto.
hallituspaikka.fi

Liput myy Ticketmaster