”Yritys kiinnostaa, kun siinä on kasvun mentaliteettia”


Kun hallitusammattilainen ja sijoittaja Ilkka Kaikuvuo lupautuu mukaan hallitukseen, hän on ensin varmistanut, että yrityksestä löytyy tarpeeksi kasvun mentaliteettia.
– Selvitän sen kahdella kysymyksellä. Ensimmäinen on, mitä yrittäjä tai omistaja haluaa yritykseltään. Saatan penätä asiaa pitkään, sillä tavoitteen määrittely ei ole aina helppoa. Vaurastuminen ei riitä vastaukseksi. Mitä sillä edes tarkoitetaan?
Toiseksi Kaikuvuo haluaa tietää, miten pitkäksi ajaksi hänen toivotaan sitoutuvan hallitustyöskentelyyn.
– En koskaan ajattele, että lähdenpä mukaan toistaiseksi. Mielestäni kolme vuotta hallituksessa on sopiva aika – ainakin aluksi. Eli yrityksessä on oikeasti tiedettävä, mitä halutaan ja millä aikajänteellä. Tulevaisuuden ajatteleminen pelkkänä jatkumona ei tuota riittävän hyviä tuloksia.
Ilkka Kaikuvuo tunnetaan varsinkin Framerysta, jota hän oli perustamassa Samu Hällforsin ja Vesa-Matti Marjamäen kanssa vuonna 2010. Tamperelaisyritys valmistaa äänieristettyjä puhelinkoppeja avokonttoreihin. Sen synnystä kerrotaan aina, kuinka yritysidea keksittiin puhelimeen kailottavan pomon innoittamana. Kailottaja oli Kaikuvuo, Mr. Noisy. Totta tai ei, mutta tarina on hauska ja naurattaa.
– Mitä Framery opetti? No, ainakin sen, että ikinä ei voi ennakolta tietää, mikä lopulta toimii. Puskimme vähän pöhköä ideaa eteenpäin välillä jääräpäisestikin, ja saimme sen onnistumaan.
Kun Frameryn pääomistaja vaihtui vuonna 2018, Kaikuvuo katsoi, että hänen on aika jatkaa matkaa.
– Olen enemmänkin aikaisen vaiheen kasvuyritysten mies, enkä siksi ollut enää valmis sitoutumaan vuosiksi. Toisaalta myös vaimo alkoi kysellä, onko mitään järkeä, että menet edelleen tehtaalle aamukahdeksalta ja palaat iltakahdeksalta takaisin. Kun ei ole enää pakko.

”Aina on kivaa auttaa yritys kasvuun”
Nykyään Kaikuvuon elämän täyttävät hallitustehtävät. Hän työskentelee yhdeksän yhtiön hallituksessa puheenjohtajana tai jäsenenä. Lisäksi hän on ohjelmistoyritys Varaanin toimitusjohtaja.
– Minua innostavat yritykset, joissa on ohitettu alkuvaiheen operatiiviset ongelmat. Niiden hallituksissa on kysyntää strategiselle osaamiselle ja kehittämiselle. Nykyiset hallituspaikkani ovat tosi mielekkäitä.

– Hallituksissa puen mielelläni kasvun osaajan hatun päähäni, ja tässä roolissa vahvistan edellä mainittua kasvun mentaliteettia. Inhimillistä puoltakaan ei pidä unohtaa. Olen tukena toimitusjohtajalle, työskentelen hänen kanssaan ja sparraan. Varaanin toimitusjohtajanahan tehtävät ovat edelleen lähellä minua.
­
Hallitusammattilaisena Kaikuvuo haluaa lisäksi osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan ja edistää diversiteettiä, erityisesti naisyrittäjyyttä ja naisten osallistumista hallitustyöhön.
– Jos ajatellaan vaikkapa Frameryn perustajia, samanlaisella koulutustaustalla oli helppo lähteä yhdessä yrittämään. Sittemmin kyllä huomattiin, että on pelkästään rikkaus, kun mukana on erilaisia ihmisiä.
Ilmastonmuutoksen torjunta ja moninaisuuden edistäminen ovat ohjanneet hänen omia hallitusvalintojaan, mutta kasvuyrityksiltä hän ei odota heti suuria tekoja.
– Yritykset voivat osallistua, mutta vasta sitten kun niiden perusasiat ovat kunnossa.

”Sain itseni kiinni suorittamisesta”
Hallitustyöskentelyn ja Varaanin johtamisen vastapainoksi Kaikuvuo liikkuu paljon, kestävyystyhmäilee, kuten hän itse sanoo, ja on mukana nuorkauppakamaritoiminnassa, ”vaikka olen siihen jo yli-ikäinen”.
­– Tavallaan myös yritykset ovat minulle harrastus. Vaimo sanoikin joskus viisaasti, että Ilkka elää ja hengittää yrityksiä.
Kestävyystyhmäilyllä Kaikuvuo tarkoittaa itsensä haastamista pitkäkestoisilla urheilusuorituksilla, kuten Alppien ylitystä juoksemalla.
– Olen harrastanut aina urheilua, ja minulla on pikaluistelutaustaa. Viime syksynä sain täyteen 30 maratonia, lisäksi pyöräilen, laskettelen ja sukellan. Liikunta on vastapainoa muulle tekemiselle, kehoni kaipaa sitä, ja samalla mieli rauhoittuu.
Mutta miksi juuri kestävyystyhmäily?
­­– Jostakin syystä se kiehtoo. On liikunta mennyt välillä vähän överiksikin. Toissa vuonna juoksin 2800 kilometriä, ja ajattelin, että seuraavaksi rikon kolme tonnia.
Mutta miten kävi? Sen sijaan että Kaikuvuo olisi ahminut kilometrejä, hän juoksi seuraavana vuonna 600 kilometriä ja käveli paljon.

– Sain itseni kiinni suorittamisesta, mikä johti siihen, että tein asioita uudella tavalla. Eihän urheilussakaan voi olla kyse pelkästään siitä, että hankkii itselleen uusia, hienoja leimoja.
Hidastaminen ja keskittyminen kuuluvat myös Kaikuvuon viikoittaiseen harrastukseen, laitesukeltamiseeen pirkanmaalaisissa järvissä. Ne ovat perheenisien viikkosukelluksia, joissa on sopivassa mitassa seurustelua ja yksinoloa.­
– Järvenpohjissa ei ole juuri muuta kuin mutaa ja uponneita soutuveneitä, mutta sinne ei kukaan soita. Jutun juju on, että pohjaan laskeudutaan rauhassa ja hengitellen ja keskitytään yhteen asiaan, sukeltamiseen. Tämä ei ole kaukana meditaatiosta.
Keskittymistä ja mielenrauhaa kysytään nykyaikana myös bisneksessä.
– Olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja vuodesta 2020 lähtien. Osa yrityksistä ja hallituksistakin odottaa, että kaikki normalisoituisi. Itse sanoin jo koronan puhjettua, että kannattaa asennoitua muutokseen siten, että se on pysyvää.
Kaikuvuo rauhoittelee myös vaatimuksia, joiden mukaan jokaisella yrityksellä pitäisi olla jokin asia, jolla se erottautuu muista.

– Ei aina tarvitse. Yritys voi hyvillä mielin keskittyä omaan juttuunsa. Kun tekee hommansa hyvin, todennäköisesti se riittää varsinkin näinä aikoina, kun emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Neuvoisin jopa tamperelaisittain, ettei tehdä tästä ny numeroo!

Ilkka Kaikuvuon hallituspaikat:
Hallituksen puheenjohtaja: FP Finnprofiles Oy, Vauraus Suomi Oyj, Vilkas Group Oy, Innovation Home.
Hallituksen jäsen: Varaani Works Oy, Nexetic Oy, Reforest Finland Oy, Taitori Oy, Luuri.ai, Tablebed Oy.


Teksti Päivi Eskelinen