Jälleen uusi askel eteenpäin

– Suomi tarvitsee menestyäkseen lisää suvaitsevaisuutta ja halua oppia toisilta. Liika tyytyväisyys tyrehdyttää kehittymisen, Rajkumar Sabanadesan sanoo.

Rajkumar Sabanadesan päätti viime vuonna keventää työmääräänsä ja käyttää vapautuneen ajan itsensä kehittämiseen. Sanoista tekoihin: tänä keväänä hän osallistui Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-kurssille, HHJ-puheenjohtajakurssille ja suunnitelmissa on vielä HHJ-tutkinnon suorittaminen ensi syksynä.
HHJ-koulutukset istuivat hyvin Sabanadesanin pitkäaikaiseen haaveeseen lisätä ja kehittää omaa hallitustyöskentelyään. Hänellä on useita hallitusjäsenyyksiä ja luottamustehtäviä, ja hän on hallituksen puheenjohtaja ja osakas 120 henkeä työllistävässä Osakeyhtiö 2.0:ssa. Se tunnetaan palkituista ikäihmisten Kontukodeista. Lisäksi hänellä on yhdenmiehen yritys Sabana Oy, joka keskittyy yksilö-, johtoryhmä- ja työyhteisövalmennuksiin pk-yrityksissä.

– HHJ-kurssien saamat hyvät suositukset suorastaan pakottivat minut mukaan. Jo kurssien aikana sain oivalluksia, kuinka vien valmennustani uudelle tasolle. Hallitustyön sisältö, puheenjohtajan rooli ja vastuut kirkastuivat entisestään, samoin luottamuksen ja vuorovaikutuksen merkitys omistajan, hallituksen ja johtoryhmän välillä. Uskon, että pystyn auttamaan asiakkaitani nyt entistä paremmin.
Suomeen turvapaikan hakijana 27 vuotta sitten saapunutta Sabanadesania ajaa eteenpäin vahva auttamisen ja kehittämisen halu. Hän valmistui aikanaan sosiaali- ja terveysalalle ja työskenteli sen jälkeen julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla.
– Hakeuduin yhä vaativampiin tehtäviin, jotta saisin valtuuksia kehittää työyhteisöäni. Pääsinkin johtoryhmätasolle asti, mutta en ollut vieläkään tyytyväinen. Niinpä ryhdyin yrittäjäksi ja keskityin valmentamiseen ja johdon konsultointiin.
– Valmennan muita, mutta minun on huolehdittava myös omasta osaamisestani. Jos en tunne vahvuuksiani ja heikkouksiani, en voi johtaa ja auttaa toisia. HHJ-koulutukset ovat jälleen uusi askel eteenpäin minulle ihmisenä sekä liiketoiminnassani, Sabanadesan sanoo.

Sota opetti strategista ajattelua
​​​​​​​
Sri Lankan sisällissotaan lapsisotilaana osallistunut Rajkumar Sabanadesan pakeni Suomeen 19-vuotiaana.
– Kasvaminen sodan keskellä on muokannut minua voimakkaasti, samoin asettuminen Suomeen. Sodasta selviytyäkseni minun oli oltava optimisti ja osattava ajatella strategisesti. Suomessa oli keskityttävä oman elämän rakentamiseen huolimatta kovasta ulkoisesta paineesta. Saapuessani tänne elettiin 90-luvun lamaa, eikä ulkomaalaistaustaisia katsottu aina hyvällä.
Kokemustensa takia Sabanadesan puhuu vahvasti suvaitsevuuden ja diversiteetin puolesta. Hänelle diversiteetti on paitsi kansojen ja kulttuurien myös sukupolvien ja sukupuolten moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta.
– Jotta Suomi menestyisi globaaleilla markkinoilla, meidän on tiedettävä elämästä muualla ja oltava avoimia erilaisuudelle. Liika tyytyväisyys ei ole koskaan hyvästä. Kiinnostavia tuotteita ja palveluja syntyy riittävästä määrästä erilaisuutta. Kun pinnan alla poreilee pieni levottomuus, uusia asioita tapahtuu.